Tervehdys

Olen noin vuoden harkinnut oman blogin aloittamista, mutta minun on ollut hankala päättää, mitä näkökulmaa käyttäisin blogissani sekä minkälaisiin asioihin rajaisin blogaamiseni. Yllättävää kyllä löysin inspiraation cracked.comin poikkeuksellisen vakavasta artikkelista 7 reasons the 21st Century is Making You Miserable, joka aika lailla pakotti minut tähän aiheeseen. Tekstissä käsitellään muun muassa median keskittymistä tuhoon ja epäonneen, koska sen on havaittu houkuttelevan enemmän lukijoita. Aion silti kirjoittaa päinvastaisesti, vaikka saisin vain satunnaisia lukijoita, joista kukaan ei haluaisi jäädä lukemaan juttujani pidemmäksi aikaa.

Siis haluan kirjoittaa siitä, mikä on hyvin, kun mediat ympärillä tuntuvat mässäilevän vain kaikella katastrofaalisella ja kauhistuttavalla. Surku-uutiset tuntuvat myös vetävän enemmän lukijoita puoleensa. Ehkä niistä on helppo kaivaa tekosyitä omalle maailmantuskalleen, tai kenties jopa kokea ylemmyyttä, kun voi jatkuvasti lukea siitä, miten muilla menee vielä huonommin.

Tässä blogissa tulen siis todennäköisesti esittelemään omia positiivisuuteen johtaneita ajatuskyhäelmiäni, sekä käsittelemään löytämiäni teemaan sopivia tekstejä. En tarkoita katsoa maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, vaan pyrin olemaan realistinen, realistisesti positiivinen, vastakohtana sille miten useat sanovat "en minä ole pessimisti, olen vain realisti". Realistista on tietääkseni myös nähdä omat realistiset mahdollisuutensa, minkä useat pessimisti-realistit unohtavat. Realismia on myös nähdä hyvää maailmassa, koska median ja ihmisten välisten keskusteluidenkin painotuksista (eihän hyvistä asioista voi puhua, koska toinen tulee kateelliseksi) huolimatta maailmassa on valtavasti piristäviä asioita, edistystä ja onnea.

Olen kuullut muuttuneeni pinnalliseksi, kun parannuin masennuksesta. Etenkin nuorten keskuudessa tuntuu esiintyvän yleinen harhaluulo, että syvällisyys tarkoittaa maailman painostavien asioiden tiedostamista - hyvien asioiden tiedostaminenhan olisi pinnallista hedonismia. Olen myös kuullut joidenkin ajattelevan, että mitä fiksumpi on, sitä surullisempi on oltava, koska silloin ymmärtää ja näkee enemmän tuskaa. Mutta fiksuuden kasvaessa entisestään alkaakin nähdä näille ongelmille myös ratkaisumahdollisuuksia!

Kiitos.