Vähänkö noloa

Häpeä ja huono itsetunto tuntuvat lukinneen mun päätä ja toimintaa viimeisen vuoden aikana yllättävän voimakkain ottein, koitan availla niitä solmuja pienissä osissa.

En mä voi paljastaa miten tyhmä oon, nuo tajuaisivat varmaan alkaa vältellä huomattuaan kuinka kehittymätön olio olen. En usko tarpeeksi siihen, että oikeasti oppisin kaikista tehokkaammin vilauttelemalla mun pään keskeneräisiä sisuksia. Järkevämpi antaisi muiden päättää itse, olenko niin hirvittävä, että pitäisi vältellä välttyäkseen huonoilta vaikutteilta. Mutta eivät he voi tehdä päätöstä jollen itse näytä, mitä mä oon yrittänyt tällä piipityksellä ja arkailulla ja pahoittelulla suojella.

En mä kyllä pysty tätä mitenkään perustelemaan muiden ihmisten suojelemisella. Jos oikeasti olisin jollain tapaa niin turmeltunut yksilö, että minua olisi hyväksi vältellä, kannattaisi varmaan näyttää se ulospäin, jotta ihmiset osaisivat varoa. Itseänihän mä tässä suojelen muhun osuvilta reaktioilta, tunteiden interferensseiltä ja muutokselta.

Eikö tämmöset asiat yleensä käsitellä joskus 12-vuotiaana? Mulla taitaa olla harrastuksena säännöllisesti laskea itseäni takaisin esipuberteettilapsen tasolle, ihmetellä niitä samoja asioita eri tavoilla, että löytäisin eniten hyvää oloa ylläpitäviä suhtautumisia ja huomaisin, missä suhteessa oon kattonut aina väärinpäin, välillä tosin luon myös ongelmia niistä samoista vanhoista jutuista tai ihan uusista idiooteista pikkuseikoista.

Ehkä tää on vaan jotain ylilyövää nöyryyttä. Vaikka kyllähän mä nään, että yhtä lailla ne mun rakkaat kamut, joiden seurassa jännitän, on ihan hemmetin daijuja ja tietämättömiä ja inhimillisiä. Välillä saatan kaivaa häpeilyn peitteeksi, että kaikki eivät aivan suoraan näkisi, kuinka tyhjä ihminen oonkaan. Häpeä ja huono itsetunto kyllä tuntuvat kattavan aika ison osan mun koostumuksesta. Toisinaan pelottaa, että mitä muhun sitten jää, kun selvitän nää solmut?

No okei, kyl sinne jää vaikka mitä. Inspiraatiota, maailmanparannushaluja, hoivaviettiä, vahvaa tunteisiin uppoamista, loogista päättelykykyä, no hitto, älyä ja ideoitakin. Ja osaanhan mä selkeästi uusia solmujakin kehittää jos vanhoissa ei oo tarpeeksi, joten ei ole pelättävää siinäkään, jos ois jotenkin valmis, kun tää asia on fiksattu.

Niin ja entä jos ihmiset näkisivät, että mähän diggaan mua? Vähänkö noloa, miten toi voi tykätä itestään vaikka se on noin naiivi ja ruma ja sivistymätön eikä osaa edes ajatella. Ajattelenko mä noin? En taida. Miksi mä aliarvioisin ihmisiä kuvittelemalla, että joku ajattelisi noin. Joku kyllä varmasti ajatteleekin noin, mutta tällä ei soisi mun elämään olevan merkitystä, koska maailmassa on tarpeeksi ihmisiä, jotta voin koota läheispiirini niistä, jotka arvostavat mua ja ehkä arvostelevatkin mutta silleen rakastavaan sävyyn.

Tuleekos sieltä tuttavapiiristä mieleen paljon ihmisiä, jotka jollain tapaa alentaisivat arvoaan olemalla tyytyväisiä itseensä? Siellä on kyllä ihmisiä, jotka voisivat toisinaan olla kriittisempiä itseään kohtaan ja ehkä sitä kautta oppia toimimaan omaa ja ympäristön hyvinvointia lisäävästi, mutta rakentavaa kriittisyyttä ei taida olla se, että pimittää ajatuksiaan ja kauhistelee ja jäätyy sille kuinka nolo tyyppi itse sattuu olemaan. Kiva, et tiina on vihdoin oppinut arvostamaan itteään, kun onhan se omalla tavallaan ihan fiksu ja kiva, vaikka onkin vähän outo.